Aikuisten luistelukoulut – Helsingin Taitoluisteluklubi

Aikuisten luistelukoulut

Tarjoamme aikuisluistelijoille keväällä 2023 kursseja uudistuneella aikataululla. Kursseillamme harjoitellaan turvallisesti ammattitaitoisten ohjaajien johdolla, huomioiden luistelijoiden taitotasot. Ryhmien kuvauksista löytyvät harjoitusajat, paikat, hinnat sekä linkit ilmoittautumiseen. 

Ilmoittautuminen kursseille aukeaa perjantaina 2.12.2022 klo 9:00

Tervetuloa mukaan!

AIKUISTEN YKSINLUISTELUN TEKNIIKKAKURSSI

Helsingin Taitoluisteluklubin yksinluisteluvalmentajien Tiia-Riikka Pietikäisen ja Heidi Mehdon tunneilla kehitetään luistelijoiden taitoja, keskittyen erityisesti yksinluistelun elementteihin. Tunnit koostuvat harjoitteista, jotka suunnitellaan ryhmän tason ja toiveiden mukaisesti. Tuntien sisältö muodostuu perusluistelusta, askeleista, liu’uista, hypyistä sekä pirueteista. Lisäksi tunneilla on mahdollisuus harjoitella koreografiaa, musiikkiin luistelua ja tulkintaa. Kokeneet valmentajat toimivat seurassamme tällä hetkellä yksinluistelun päätoimisina ja vastuuvalmentajina.

Tunti järjestetään maanantaisin Salmisaaren jäähallissa klo 15.00-16.00 aikavälillä 13.2.-24.4.2023. Tunteja on yhteensä 10 kertaa (pääsiäismaanantaina ei tuntia).

Kurssin hinta 170€/luistelija + HTK:n jäsenmaksu 30€ (jäsenmaksu laskutetaan seuran uusilta jäseniltä). Jokaisella luistelijalla tulee olla voimassa oleva Suomen Taitoluisteluliiton harraste- tai kilpaluistelupassi.

Ilmoittautuminen

Aikuisten alkeiskurssi

Kurssilla opetellaan taitoluistelun alkeet, jäällä eteneminen eteenpäin, kääntyminen taaksepäin sekä taaksepäin luistelun alkeet.

Kurssi on tarkoitettu aloitteville luistelijoille. Luistelijoiden tulee pystyä pysymään luistimilla pystyssä ja etenemään.

Ryhmän ohjaaja: Milja Suila

Harjoitusaika: tiistaisin klo 17.40-18.30 Salmisaaren jäähalli, kenttä 1.

Ilmoittautuminen

KEVÄÄN 2023 KURSSI ON TÄYNNÄ

Kurssi hinta: 210€/kevätkausi, sisältäen luistelumaksun 210€.

Luistelijoilta jotka eivät ole olleet Helsingin Taitoluisteluklubin toiminnassa syksyllä 2022, laskutetaan seuran jäsenmaksu 30€.

HUOM! Jokaisella luistelijalla tulee olla Suomen Taitoluisteluliiton edellyttämä harrasteluistelupassi.

Harrasteluistelupassi ostetaan Suomen Taitoluisteluliiton sivujen kautta itse: Harrasteluistelupassit – Suomen Taitoluisteluliitto ry (stll.fi)

Luistelukouluilmoittautuminen on sitova eikä luistelukoulumaksua palauteta, mikäli luistelija lopettaa kesken kauden.

Aikuisten peruskurssi

Peruskurssille voi osallistua, kun pystyy etenemään liukuen eteenpäin sekä hallitsee taaksepäin luistelun alkeet sekä kääntymisen edestä taakse. Kurssilla harjoitellaan sirklausta, kaaria, kantakäännöksiä sekä kolmosia. Kurssin aikana harjoitellaan myös piruetin perusteita, liukuja sekä valssihyppyä.

Kurssilla tehdään harjoitteita oman tason mukaan.

Ryhmät:

Salmisaari, tiistaisin klo 18.30-19.30: Ilmoittautuminen

Kaarela, perjantaisin klo 19.25-20.20: Ilmoittautuminen

KEVÄÄN 2023 KURSSIT OVAT TÄYNNÄ

Ryhmien ohjaajat: Pinja Tauriainen ja Milja Suila (tiistaisin) Ria Lindgren ja Inka Korpio (perjantaisin)

Hinta: 210€/kevätkausi, sisältäen luistelumaksun 210€.

Luistelijoilta jotka eivät ole olleet Helsingin Taitoluisteluklubin toiminnassa syksyllä 2022, laskutetaan seuran jäsenmaksu 30€.

HUOM! Jokaisella luistelijalla tulee olla Suomen Taitoluisteluliiton edellyttämä harrasteluistelupassi.

Harrasteluistelupassi ostetaan Suomen Taitoluisteluliiton sivujen kautta itse: Harrasteluistelupassit – Suomen Taitoluisteluliitto ry (stll.fi)

Luistelukouluilmoittautuminen on sitova eikä luistelukoulumaksua palauteta, mikäli luistelija lopettaa kesken kauden.

Aikuisten jatkokurssi

Jatkokurssin luistelijat pystyvät tekemään jäällä haastavampia askeleita, kuten käänteitä. Kurssilla tehdään askelsarjoja, joissa yhdistellään helpompia ja vaikeampia askeleita. Tunneilla tehdään liukuja, piruetteja sekä yksöishyppyjä. Alkuverryttelyssä hyödynnetään perusluistelua, kuten kaaria ja sirklauksia.

Kurssille voivat osallistua 16-vuotta täyttäneet.

Ryhmän ohjaajat: Ria Lindgren ja Inka Korpio

Harjoitusaika: perjantaisin klo 20.20-21.15 Kaarelan jäähalli, kenttä 2.

Ilmoittautuminen

Kurssin hinta: 210€/kevätkausi, sisältäen luistelumaksun 210€.

Luistelijoilta jotka eivät ole olleet Helsingin Taitoluisteluklubin toiminnassa syksyllä 2022, laskutetaan seuran jäsenmaksu 30€.

HUOM! Jokaisella luistelijalla tulee olla Suomen Taitoluisteluliiton edellyttämä harrasteluistelupassi.

Harrasteluistelupassi ostetaan Suomen Taitoluisteluliiton sivujen kautta itse: Harrasteluistelupassit – Suomen Taitoluisteluliitto ry (stll.fi)

Luistelukouluilmoittautuminen on sitova eikä luistelukoulumaksua palauteta, mikäli luistelija lopettaa kesken kauden.

Aikuisten kaaret ja käännökset

Terän käytön salojen opettelua, syvennetään kaaria sekä peruskäännöksiä. Tunneilla keskitytään erityisesti perusluisteluun ja toiveiden mukaisesti syvennetään askeleiden käännösten puhtautta. Luistelijoilla tulee olla hieman aikaisempaa luistelukokemusta.

Kurssilla tehdään harjoitteita oman tason mukaan.

Ryhmän ohjaaja: Ari-Pekka Nurmenkari

Harjoitusaika: keskiviikkoisin klo 18.30-19.30 Hernesaaren jäähalli, kenttä 1

Ilmoittautuminen

KEVÄÄN 2023 KURSSI ON TÄYNNÄ

Hinta: 210€/kevätkausi, sisältäen luistelumaksun 210€.

Luistelijoilta jotka eivät ole olleet Helsingin Taitoluisteluklubin toiminnassa syksyllä 2022, laskutetaan seuran jäsenmaksu 30€.

HUOM! Jokaisella luistelijalla tulee olla Suomen Taitoluisteluliiton edellyttämä harrasteluistelupassi.

Harrasteluistelupassi ostetaan Suomen Taitoluisteluliiton sivujen kautta itse: Harrasteluistelupassit – Suomen Taitoluisteluliitto ry (stll.fi)

Luistelukouluilmoittautuminen on sitova eikä luistelukoulumaksua palauteta, mikäli luistelija lopettaa kesken kauden.

Aikuisten muodostelman tekniikkakurssi

Kurssi on tarkoitettu muodostelmaluistelusta kiinnostuneille aikuisille, joilla on aikaisempaa luistelukokemusta.

Luistelijoiden tulee pystyä luistelemaan eteen- ja taaksepäin sekä kääntymään. Kurssilla harjoitellaan perusluistelua, tekniikkaa (käännöksiä, liukuja, piruetteja) sekä muodostelmaluistelun elementtejä. Kurssin sisältö määräytyy kurssin luistelijoiden tason mukaisesti.

Kurssille voivat osallistua 16 vuotta täyttäneet luistelijat.

Ryhmän ohjaaja: Heta Haikonen

Harjoitusaika: sunnuntaisin klo 12.45-14.15 Hernesaaren jäähalli, kenttä 2

Ilmoittautuminen

Hinta: 265€/kevätkausi, sisältäen luistelumaksun 265€.