Seurapäivä kokosi luistelijat ja kannustusjoukot Areenalle – Helsingin Taitoluisteluklubi
You are currently viewing Seurapäivä kokosi luistelijat ja kannustusjoukot Areenalle

Seurapäivä kokosi luistelijat ja kannustusjoukot Areenalle

HTK:n tämänvuotista seurapäivää vietettiin lauantaina 28.10. Helsingin jäähallin Areenalla. Mukavassa tunnelmassa suurilukuinen yleisö sai ensimmäistä kertaa nähdä kokonaisuudessaan niin yksinluistelijoiden kuin muodostelmajoukkueiden ohjelmien esitykset.

Yksinluistelijoista esiintyivät Pinja Peltola, Pihla Bergman, Iiris Hartikainen, Anton Erkama, Anna Bergström sekä PinjaTauriainen, joka oli juuri viikkoa aiemmin lunastanut itselleen karsinnoissa paikan junioreiden finaaliin ennätyspistein.

Kahdeksan seuran muodostelmaluistelujoukkueista esitti ohjelmansa kokonaisuudessaan. Yleisössä moni kiinnitti huomiota siihen, että tällä kisakaudella usealla HTK:n joukkueella on paljon väriä kisapuvuissa, mikä korostaa ohjelmien energisyyttä.

Maailman parhaimmistoon kuuluvat HTK:n SM-joukkueet kilpailevat seuraavaksi Turussa 4.-5.11. järjestettävissä ensimmäisissä SM-valintakilpailuissa. Minorit ja tulokkaat sekä yksinluistelun debytantti-sarjassa luistelevat kisaavat puolestaan Heinolassa 11.-12.11.2017.

Upean luistelun lisäksi seurapäivässä esiteltiin HTK:n uusi hallitus ja kerrottiin tuoreimmat kuulumiset. Omassa puheenvuorossaan puheenjohtaja Petri Toivanen painotti yhteisen seurakulttuurin merkitystä.

– Minulle itselleni on tärkeää, että voimme nauttia täysillä ja yhdessä molemmista seuramme lajeista ja niiden menestyksestä ja kannustaa ylpeästi koko seuraa. HTK järjestää maaliskuun 3-4. päivä muodostelmaluistelun SM-kisat, jotka ovat seuramme tärkein yksittäinen tapahtuma tänä kautena. Kisat tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden hitsautua yli joukkue- ja lajirajojen.

Seurapäivässä jaetiin lisäksi HTK hallituksen myöntämät kunniamerkit. Kultainen ansiomerkki luovutettiin seuran monivuotiselle puheenjohtaja Juha Timoselle. Myös muodostelmaluistelun vastuuvalmentaja Milja Sarkkinen sai kultaisen ansiomerkin valmennettuaan menestyksekkäästi HTK:ssa jo kymmenen vuoden ajan. Kolmas seuran palkitsema henkilö on yksinluistelun päävalmentaja Tiia-Riikka Pietikäinen, jota hallitus muisti HTK:n hopeisella ansiomerkillä 7 vuotta jatkuneesta menestyksekkäästä työstä. Lopuksi Rockettes-Alumini ry luovutti stipendin Nona Vihmalle, joka luistelee SM-seniorit joukkueessamme neljättä kauttaan.

Teksti: Arja-Leena Paavola