Sykkiikö sydämesi seuratyölle? Etsimme nyt seuraamme avainrooliin osaavaa, innostunutta ja työhön tarttuvaa SEURAKOORDINAATTORIA – Helsingin Taitoluisteluklubi
You are currently viewing Sykkiikö sydämesi seuratyölle?   Etsimme nyt seuraamme avainrooliin osaavaa, innostunutta ja työhön tarttuvaa SEURAKOORDINAATTORIA

Sykkiikö sydämesi seuratyölle? Etsimme nyt seuraamme avainrooliin osaavaa, innostunutta ja työhön tarttuvaa SEURAKOORDINAATTORIA

Helsingin Taitoluisteluklubi (HTK) on menestynyt ja vastuullinen taitoluistelun erikoisseura. Jäillämme luistelee vuosittain noin 800 lasta, nuorta ja aikuista.  Meillä kannustetaan onnistumaan ja kehittymään. Nauti, sinä osaat!” on valmennustyötä ja koko toimintaamme ohjaava periaate, joka kaikuu myös kannustushuutona katsomoissamme.    Meille tärkeintä ovat luistelijat, heidän tavoitteensa, tarpeensa ja onnistumisensa mahdollistaminen luistelukoululaisista huippu-urheilijoihin. Me haluamme olla enemmän kuin seura. Olemme menestyvä yhteisö, jonka osaaminen ja rakkaus lajiin tekee meistä ainutlaatuisen taitoluisteluseuran.   Etsimme nyt seuraamme avainrooliin osaavaa, innostunutta ja työhön tarttuvaa SEURAKOORDINAATTORIA työpariksi toiminnanjohtajallemme.  Tehtäviisi kuuluu: 
  • Seuran jäsenpalvelun hoitaminen ja kehittäminen. Toivotat jäsenet tervetulleiksi yhteisöömme, hoidat laskutusta ja maksuseurantaa, neuvot ja opastat HTK:n kulttuuriin.   
  • Yhteisön vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ja seuran tapahtumien organisointi. Ideoit ja innostat, kiität ja huomaat ahkeran seuraväen sekä kuuntelet herkällä korvalla jäsenistön tarpeita.    
  • Olympiakomitean tähtiseurakoordinaattorin tehtävät. Ylläpidät ja varmistat, että laatu- ja huippu-urheilun tähtiseuralle asetetut kriteerit toteutuvat toiminnassamme.  
  • Joukkueiden ja ryhmien toimihenkilöiden perehdyttäminen, kouluttaminen ja neuvonta. Olet ryhmävastaavien, joukkueenjohtajien ja rahastonhoitajien tukena arjessa. 
  • Taloushallintoon ja seuran harjoitteluolosuhteiden ylläpitoon liittyv tehtäv. Avustat ja toimit sijaisena toiminnanjohtajan tehtävissä.   
  • Osallistut viestintään sekä markkinoinnin ja varainhankinnan koordinointiin yhdessä vapaaehtoisten kanssa. 
Odotamme sinulta: 
  • Runsaasti organisointikykyä, itseohjautuvuutta sekä erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Näet ihmisten moninaisuuden rikkautena ja mahdollisuutena.  
  • Tarkkuutta, ongelmanratkaisukykyä ja johdonmukaisuutta. 
  • Urheiluseura- tai järjestötoiminnan tuntemusta. Tunnet seuratoimintaa ohjaavat lait ja säädökset; toimintatavoissasi arvostat hyvää hallintotapaa ja voittoa tavoittelemattoman seuran periaatteitta.  
  • Twiittaus, tubetus ja Insta herättävät mielenkiintosi. Olet digimyönteinen, selkeäsanainen ja kekseliäskin viestijä, joka osaa toimia digialustoilla – tai on ainakin innokas oppimaan seuratoimintamme työkalut mm. myClubin, Netvisorin, Asion ja WordPressin.   
  • Soveltuvaa koulutusta ja/tai työkokemusta. Liiketalouden koulutus antaa tehtävään hyvän pohjan.   
  • Olet joustava, työaikasi vaihtelevat seuratoiminnan tarpeen mukaan. 
 Tarjoamme sinulle:  
  • Seuraansa sitoutuneen vapaaehtoistoimijoiden yhteisön.  
  • Ammattitaitoisen työyhteisön monipuolisen ja vaihtelevan työn ympärille 
  • Tehtävän, jota voidaan räätälöidä osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaisesti. Seuran jäsenpalveluiden hoitaminen, seuran tapahtumien koordinointi ja viestintä ovat kuitenkin ydintehtäviäsi 
  • Mahdollisuuden tehdä työtä osin etänä. 
Sovellamme toistaiseksi voimassa olevassa tehtävässä 6 kk:n koeaikaa. Lähetä hakemus ja CV palkkatoivomuksellasi 22.10.2020 mennessä toiminnanjohtajalle kirsi@helsingintaitoluisteluklubi.com.   Tehtävä voi olla tilanteesi mukaan myös osa-aikainen.  Olethan ripeä, käynnistämme haastattelut hakuaikana ja palkkaamme tehtävään henkilön heti sopivan kandidaatin löydyttyä.  Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Kirsi Nurmi-Haikonen, puh. 040 358 8008.  Lisätietoja seurastamme löydät myös nettisivuiltamme www.helsingintaitoluisteluklubi.com, instagramista #htk_luistelunilo, #htk_onparasta ja #htk_yhdessä. Facebookista löydät meidät nimellä Helsingin taitoluisteluklubi ry.