Team Fintastic on junioreiden maailmanmestari 2020

Team Fintastic on junioreiden maailmanmestari 2020

Team Fintastic teki sen! Voitti kultaa ja maailmanmestaruuden 2020 junioreiden MM-kilpailuissa Nottinghamissa lauantai-iltana.

Team Fintastic luisteli upeasti (ja niin muuten luisteli Suomen toinen kisaedustaja Team Mystiquekin). TF saavutti kauden parhaat pisteensä sekä lyhytohjelmasta että vapaaohjelmasta ja yhteensä upeat 205,94 pistettä. TF voitti vapaaohjelmakilpailun ja oli kolmas lyhytohjelmakilpailussa.

Joukkueen valmentaja Milja Sarkkinen kertoi, että joukkue on oppinut tällä kaudella paljon kilpailemisesta. ”Team Fintastic teki kylmähermoisesti ja vahvasti kauden parhaat suorituksensa kovassa paikassa. Me pysyimme omassa kuplassamme koko kisaviikonlopun ajan ja keskityimme vain omaan suoritukseemme. Tämä yhdistettynä todella määrätietoiseen ja sitoutuneeseen harjoitteluun toi upean lopputuloksen, ja Suomen mestaruuden lisäksi nyt historiallisen maailmanmestaruuden.” hän jatkaa.

Team Fintastic on edustanut Suomea junioreiden MM-kisoissa (JMM) ja niitä edeltäneissä junioreiden epävirallisissa MM-kisoissa eli Junior World Challenge Cupissa yhteensä 17 kertaa. Epävirallisten kilpailujen kultaa joukkue on voittanut seitsemän kertaa ja virallisten kilpailujen hopeaa kolme kertaa. Kultaiset MM-mitalit joukkue toi kotiin nyt ensimmäisen kerran.

Onnea Team Fintastic ja valmentajat, vanhemmat, sponsorit ja kaikki joukkueen matkalla mukana olleet. Olipa huikea kausi!

Juttuja Team Fintasticin maailmanmestaruudesta:

https://www.iltalehti.fi/talviurheilu/a/821af73c-63d6-48e2-9943-4036270dacac

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006439933.html

https://www.is.fi/muutlajit/art-2000006439944.html

https://yle.fi/urheilu/3-11257765

https://www.jurasynchro.com/?page=article&id=830&fbclid=IwAR3a6T24px-lXk-4wNk3uyM_JUzq-HqScvf5wi3nNtgNi7qHs1YzB2xlIqs