Kilpailutuloksia – Helsingin Taitoluisteluklubi

muodostelmaluistelussa htk:n kilpajoukkueet ovat suomen ja maailman kärkeä

kolme maailmanmestaruutta kruunaa luistelujoukkueiden menestyksen

Helsingin Taitoluisteluklubi on muodostelmaluistelussa Suomen menestyneimpiä seuroja. HTK:n ammattivalmentajat kehittävät perinteikkään seuran joukkueita monipuolisesti ja kannustavasti, ja pitkäjänteinen työ onkin palkittu monella mitalilla.

HTK:n joukkueet osallistuvat kilpailuihin kotimaassa ja kansainvälisesti aktiivisesti. Parhaiten pysyt tämän kauden kisavauhdissa mukana, kun seuraat Suomen taitoluisteluliiton uutisointia sekä joukkueiden omia Facebook- ja Instagram-tilejä. 

Saavutetut maailmanmestaruudet, mitalit ja pokaalit on lueteltu Helsingin Taitoluisteluklubin muodostelmajoukkueiden esittelyissä. 

sm-kultaa kaikista kilpasarjoista ja junioreiden maailmanmestaruus kaudelta 2019-2020

Uskomaton ja kaikkien aikojen menestyksekkäin – sitä oli kausi 2019-2020 Helsingin Taitoluisteluklubin joukkueille. HTK on ainoa seura, jonka joukkueet ovat onnistuneet voittamaan samana vuonna SM-kultaa kaikissa kotimaisissa kilpasarjoissa. Kauden kruunasi Team Fintasticin junioreiden maailmanmestaruus.

Helsinki Rockettes voitti Suomen mestaruuden toisen kerran peräkkäin ja RCKT valittiin Suomen ykkösjoukkueena  muodostelmaluistelun MM-kilpailuihin Lake Placidiin. Jos korona ei olisi puuttunut peliin ja peruuttanut kilpailuja, mitä olisimmekaan saaneet nähdä?
Team Fintastic voitti kultaa SM-kisoissa ja luisteli maailmanmestariksi junioreiden MM-kisoissa Nottinghamissa Iso-Brianniassa. Kultaa kilisi kauloihin myös, kun SM-noviisijoukkue Finettes luisteli suomenmestaruuteen maaliskuussa 2020 Espoossa. SM-noviisijoukkueemme Novettes voitti hopeafinaalin kultaiset mitalit Turussa. 

MiniMints luisteli minorisarjan loppukisassa kultaa ja PepperMintsin Atlantiksen kuningaskunta ansaitsi kautensa parhaat pisteet loppukilpailussa Turussa. MiniSparkles puolestaan veti koko kauden isolla hymyllä ja vauhdikkaalla Hammaspeikko-teemalla

milloin muodostelmassa kilpaillaan?

Suomessa muodostelmaluistelun kisakausi alkaa lokakuussa SM-senioreiden lyhytohjelmakilpailulla Finlandia Trophyssä Espoossa. SM-sarjan joukkueet osallistuvat ykkös- ja kakkosvalintakisoihin marras- ja joulukuussa. Tammi-helmikuu on kuuminta kansainvälisten kisojen aikaa.

Maailmanmestaruuskisojen ajoituksesta johtuen SM-juniorien 3.valintakisa on usein helmikuussa, kun taas SM-seniorien MM-kisaedustus ratkeaa Suomen mestaruuskisoissa maaliskuun alussa.

Kansallisten sarjojen kilpailuissa ratkeavat tulokkaiden, minorien ja noviisien sekä aikuisten ja Master-sarjan joukkueiden paremmuusjärjestys. Kansallisten sarjojen 1. kisat järjestetään yleensä marraskuussa ja 2. kisat helmikuussa. Maaliskuun lopussa on 3. kilpailu, jota pidetään epävirallisena SM-kilpailuna. Lisäksi joukkueet osallistuvat kauden aikana aluemestaruuskisoihin, kutsukisoihin ja mahdollisesti kisaan ulkomailla.

Tutustu Taitoluisteluliiton kisakalenteriin

Tästä Kansainvälisen Taitoluisteluliiton ISU:n muodostelmaluistelusivuille

kilpailutuloksia kausittain