Muodostelmaluistelijan polku HTK:ssa – Helsingin Taitoluisteluklubi

kilpaile tavoitteellisesti tai harrasta iloisesti

kansalliset sarjat

MiniSparkles -tulokasjoukkueemme valmennuksessa korostuu monipuolinen harjoittelu sekä liikkuvuuden lisääminen. Joukkue osallistuu oman sarjansa kutsu-, alue- ja kansallisiin kilpailuihin. Tavoitteena on hankkia valmiudet minori-sarjaan siirtymiselle, mutta ennen kaikkea ylläpitää luistelun iloa ja hauskaa harrastusta!

Minorijoukkueen MiniMintsin luistelijat ovat täynnä energiaa ja luistelun iloa! Nämä ”tulevaisuuden roksut” treenaavat jäällä luistelun perusasioita tavoitteenaan kerryttää mahdollisimman monipuolinen perusta tuleville luisteluvuosille seuramme SM-joukkueissa. Jääharjoitusten lisäksi luistelijat harjoittelevat jokaisen treenin yhteydessä myös oheisharjoituksissa, joihin kuuluu muun muassa balettia, tanssia, akrobatiaa, kehonhuoltoa ja liikkuvuutta sekä ohjelman harjoittelua maalla. Vauhti ja taidot kehittyvät huimaa vauhtia, ja harjoittelu on hauskaa kivojen joukkuekavereiden kanssa!

Team Electric kilpailee kansallisissa junioreissa. Tässä hyväntuulisessa porukassa luistelu on hauska harrastus ja harjoittelun perustana on ilo ja keskinäinen kannustus. Kilpailullisena tavoitteena joukkue tähtää kansallisten junioreiden mitalitaistoon.

Kansallisissa senioreissa kilpaileva Skylettes on sekin uusi tulokas HTK:n muodostelmaperheessä. Joukkue tavoittelee mitalijaa kansallisten sarjojen loppukilpailussa, ja treenaamisessa korostuu luistelun ilo, yhdessä onnistuminen ja kehittyminen sekä hyvä fiilis.

JääLeidit on aikuisten sarjassa kilpaileva joukkueemme, joka osallistuu niin kutsu-, alue- kuin kansallisen sarjankin kilpailuihin. Joukkuetta kuvaavat parhaiten sanat sinnikäs, huumorintajuinen ja ystävällinen! Nauru kuuluu sekä kopista että jäältä, kun upeat leidimme treenaavat suurella sydämellä kohti aikuisten sarjan loppukilpailupaikkaa.

Master-sarjan joukkueemme Best Before koostuu entisistä, oman kilpauransa jo päättäneistä muodostelman ja yksinluistelun konkareista. Joukkue osallistuu kutsu-, alue- ja kansallisen sarjan kilpailuihin.

sm-joukkueet

SM-noviisijoukkueemme Finettes on tavoitteellinen, innostunut ja osaava joukko nuoria urheilijoita. Joukkue harjoittelee määrätietoisesti keskimäärin viitenä päivänä viikossa niin jäällä kuin oheisharjoituksissakin. Harjoitteluun kuuluu jääharjoitusten lisäksi muun muassa balettia, tanssia, akrobatiaa, kehonhuoltoa, liikkuvuutta, fysiikkaharjoittelua, urheilijakasvatusta ja ohjelman koreografian harjoittelua maalla. Harjoittelun tavoitteena on kokonaisvaltainen kasvu urheilijana ja monipuolinen luistelullinen osaaminen – luoda perusta tuleville luisteluvuosille maailman muodostelmaluisteluhuipulla. Vuosittain joukkueen tavoitteena on mitalisija SM-kilpailuissa sekä edustuspaikka kansainvälisessä kilpailuissa.

Team Fintastic -SM-junioreidemme tavoitteena on SM-kulta ja MM-mitali.  Luistelijat ovat lajitaidoissa ikäluokkansa huippua, mentaalisesti vahvoja yksilöitä, joiden menestyksen rakennuspalikkana ja motivaattorina toimivat halua kehittyä ja menestyä sekä hyvä joukkuehenki. Team Fintasticissa harjoittelu ja urheilullisuus ovat elämäntapa.

SM-seniori-joukkueemme Helsinki Rockettes:in tavoitteena on SM-kulta ja MM-mitali. Joukkueessa korostuu huippu-urheiluorientoitunut toimintakulttuuri sekä vahvaa joukkuetta korostava ja yhteisöllinen toimintatapa. Jonka koostuu taidokkaista yksilöistä, jonka luistelijat ovat sitoutuneet tavoitteisiin ja monipuoliseen harjoitteluun. 

rockettes akatemia - huippu-urheilua hyvällä fiiliksellä!

HTK:n muodostelmaluistelujoukkueiden rinnalla toimii muodostelmaluisteluakatemia, johon kuuluu viisi ryhmää: akatemian edustusjoukkue Helsinki Rockettes, Team Fintastic -luistelijoiden RCKT-Akatemia, Finettes-luistelijoiden PRE-Akatemia, MiniMints-luistelijoiden Mestarihautomo ja MiniSparkles-luistelijoiden Säihke. 

Akatemian toimintaperiaatteena on järjestää lisävalmennusta ikäluokalle, jolla on potentiaalia siirtyä seuraavaan sarjaan. Seuraavaan sarjaan siirtyminen ei kuitenkaan edellytä Akatemia-ryhmissä harjoittelua eikä Akatemia-harjoittelu myöskään takaa paikkaa HTK:n seuraavan sarjan joukkueessa.  

Akatemia-ryhmiin valitaan kullakin kaudella valmennustiimin sopivaksi katsoma määrä urheilijoita. Valintakriteereissä korostuvat ko. ikäluokan parhaimmistoon kuuluminen sekä edistyminen lajille tärkeissä ominaisuuksissa. Luistelijavalinnoissa arvostetaan lisäksi sinnikästä ja positiivista harjoitteluasennetta. Ryhmien luistelijavalinnat tehdään HTK:n valmennustiimin toimesta. Ryhmien koko vaihtelee kauden mukaan ja niiden luistelijamääriä joudutaan rajoittamaan, mikäli ryhmäkoko uhkaa kasvaa liian suureksi suhteessa tiloihin ja valmentajamäärään.

RCKT-Akatemia
RCKT-Akatemia on tarkoitettu lisäharjoitteluksi Team Fintastic -luistelijoille. RCKT-Akatemian tavoitteena on tarjota henkilökohtaista valmennusta yksilöille, jotka tähtäävät huippu-urheilijauralle. Harjoittelu koostuu pääosin lajitreeneistä ja omatoimisista lisäharjoitteista. 

PRE-Akatemia
PRE-Akatemia on tarkoitettu lisäharjoitteluksi Finettes-luistelijoille. PRE-Akatemian tavoitteena on tarjota yksilöllistä harjoittelua ja luistelijat pääsevät tutustumaan juniori-tason harjoitteluun.  Harjoittelu koostuu pääosin lajitreeneistä ja omatoimisista lisäharjoitteista. Valmentajina toimivat ko. harjoituksia muulle joukkueelle vetävät valmentajat.

Mestarihautomo
Mestarihautomo on tarkoitettu lisäharjoitteluksi MiniMints-luistelijoille. Mestarihautomon tavoitteena on tarjota yksilöllistä harjoittelua ja luistelijat pääsevät tutustumaan noviisi-tason harjoitteluun. Harjoittelu koostuu pääosin lajitreeneistä ja omatoimisista lisäharjoitteista. Valmentajina toimivat ko. harjoituksia muulle joukkueelle vetävät valmentajat.

Säihke
Säihke on tarkoitettu lisäharjoitteluksi MiniSparkles-luistelijoille. Säihkeeseen kutsutaan MiniSparkles-luistelijoita, joiden valmennustiimi kokee olevan valmiita tutustumaan minori-tason harjoitteluun ja harjoitusmäärän kasvattamiseen yhdellä lisätreenillä / viikko. Harjoittelu koostuu pääosin lajitreeneistä. Valmentajina toimivat ko. harjoituksia muulle joukkueelle vetävät valmentajat.