
emilia kallioinen
Emilia on HTK:n muodostelmaluistelujoukkueiden tanssinopettaja.
oma tausta
Emilia on freelance-tanssija ja fysioterapeutti. Hän on esiintynyt tanssijana Suomessa ja ulkomailla.
Emilia on valmistunut tanssijaksi Lontoon Trinity Laban Conservatoire of Music and Dance:sta 2020. Lisäksi hän on valmistunut fysioterapeutiksi Laurea ammattikorkeakoulusta 2019.
näin valmennan
Tunneillani harjoitellaan monipuolisesti motorisia taitoja, kehonhallintaa sekä ilmaisua erilaisten tanssillisten harjoitteiden myötä. Yhdistelen opetuksessani molempien ammattieni tuomaa osaamista.
Koen tärkeäksi luoda hauskan ja kannustavan ilmapiirin, jossa jokainen urheilija voi kehittyä ja haastaa itseään turvallisessa ympäristössä.