Oman huippu-urheilu-uransa vuonna 2017 lopettanut Tikru haluaa valmennuksellaan innoittaa treenaamaan rohkeasti ja intohimolla - ”Be fearless in the pursuit of what sets your soul on fire"!

tiia poikajärvi

Vastuuvalmentaja: Re-Run. HTK:n muodostelmajoukkueiden avustava valmentaja.

tausta

Tiia eli Tikru on taustaltaan Helsingin Taitoluisteluklubin kasvatti ja luistelu-uransa lisäksi hän on toiminut seurassa jo useamman vuoden muodostelmaluistelujoukkueiden avustavana valmentajana. Re-Runia Tiia on valmentanut vuodesta 2016 lähtien. Tiia toimii valmennuksen ohella vakituisessa työssään tapahtumatuottajana Linnanmäen huvipuiston yritysmyynnin tiimissä.

Omalla luistelu-urallaan Tiia on saavuttanut Rockettesin riveissä MM-hopean vuonna 2016, MM-pronssin vuonna 2014 ja SM-kullan vuonna 2012, sekä Team Fintasticin riveissä kaksi JWCC-kultaa ja SM-kultaa vuosina 2010 ja 2011.

näin valmennan

Re-Run koostuu lähinnä jo oman luistelu-uransa lopettaneista entisistä muodostelmaluistelijoista. Re-Runin tunneilla ylläpidetään sekä haastetaan omia taitoja, yksin ja yhdessä, naurun raikuessa ja musan pauhatessa. Tavoitteenani ryhmän valmennuksessa onkin luoda ennen kaikkea hyväntuulinen ja hauska treeniympäristö, jossa jokainen pääsee nauttimaan luistelun parhaista puolista vielä oman uran päättymisenkin jälkeen!

Valmentajana haluan auttaa luistelijaa löytämään ja hyödyntämään kaiken potentiaalinsa, sekä rohkaista kokeilemaan erilaisia keinoja uusien taitojen oppimiseen. Minulle on tärkeää, että harjoituksissa vallitsee luottamuksen ilmapiiri, jossa jokainen uskaltaa yrittää ja antaa kaikkensa pelkäämättä epäonnistumista, sillä vain kokeilemisen ja heittäytymisen kautta voi löytää tien onnistumiseen ja menestykseen.

Uskon, että intohimo luisteluun sekä jatkuva motivaatio oppia ja kehittyä vie luistelijan pitkälle lähtötasosta riippumatta!