Kaisan valmennuksen motto "Nauti, sinä osaat!" on vakiintunut osaksi HTK:n kaikkien muodostelmajoukkueiden omaa kannustus- ja tsemppauskulttuuria.

kaisa arrateig

HTK:n muodostelmaluistelun päävalmentaja. Vastuuvalmentaja: Helsinki Rockettes. Avustava valmentaja: Team Fintastic ja MiniMints. HTK:n muodostelmaluistelun valmennustiimin mentori.

uralla saavutettua

Helsinki Rockettesin valmentajana: kolme MM-kultamitalia, kolme MM-hopeaa ja neljä MM-pronssia.
Team Fintasticin valmentajana: kolme MM-hopeaa, kahdeksan WCC-kultaa ja kaksi WCC-hopeaa. 
Lisäksi lukuisia Suomen mestaruuksia ja mitalisijoja.

Helsinkiläislegenda 2019, Vuoden Helsinkiläisvalmentaja 2016,  Opetus- ja kulttuuriministeriön Liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali kultaisin ristein 2014.

tausta

Kaisa on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, jonka lisäksi hän suorittanut sekä valmennuksen että johtamisen erikoisammattitutkinnot.

Kaisalla on omaa luistelutaustaa sekä yksinluistelusta että muodostelman puolelta. 

näin valmennan

Minusta on ihanaa työskennellä muodostelmaluistelun parissa. Tämä taiteen ja urheilun kombinaatio vaatii monipuolista osaamista niin urheilijoilta kuin valmentajalta.

Valmentajana haluan olla auttamassa urheilijoita kehittämään omia ominaisuuksiaan ja osaamistaan yhdessä muiden valmennuksen osaajien kanssa. Pyrin ylläpitämään harjoitusilmapiiriä, jossa joukkueen on hyvä kehittyä hyvällä fiiliksellä, haasteita pelkäämättä.