Mikä saa pojat jäälle? – Helsingin Taitoluisteluklubi
You are currently viewing Mikä saa pojat jäälle?
Mikä saa pojat jäälle? HTK:n yksinluistelijat Anton, Kuura, Oscar, Hugor tietävät. Kuva: Henna Könkkölä

Mikä saa pojat jäälle?

– Kaverit ei aina tajua, että luistelu on hieno ja vaikea laji. On oikeesti siistiä osata hyppyjä ja temppuja ja päästä kilpailemaan, toteaa Kuura. Pysäytimme neljä HTK:n luistelijaa kertomaan harrastuksestaan ennen Pojat jäällä -tapahtumaa. Jäähallin kahvilan tuolit kolisevat, kun neljä poikaa ottaa paikkansa. Kuura (12 v), Hugo (9 v), Anton (12 v) ja Oscar (10 v) ovat HTK:n yksinluistelijoita. Miksi valitsitte taitoluistelun? – Luistelussa saa kisata, tehdä hyppyjä ja treenata, siksi se on kivaa, sanoo Anton Erkama, joka kilpailee SM-noviiseissa. Ulkojäillä luistelu, siskon esimerkki tai luistelukoulun kannustus ovat vetäneen pojat lajin pariin. Kaikki ovat aloittaneet luistelun jo pieninä poikina, 3-6-vuotiaina. – Mä halusin ryhmään, jossa pystyy kehittymään niin, että pääsee kilpailemaan. Pari kertaa viikossa treenaaminen ei siihen riitä, kertoo Oscar Fischer, joka kilpailee A-silmuissa.

Hyppytekniikkaa jäältä ja YouTubesta

Lisää intoa harrastukseen tuo kansainvälisten luistelustarojen seuraaminen. Kuura Könkkölän mielestä yhdysvaltalainen Jason Brown on hyvä esittäjä ja japanilainen Yuzuru Hanyu on tosi hyvä hypyissä. – Olen katsonut Hanyun hyppytekniikkoja YouTubessa, jossa on hidastettu hyppyjä ja näytetty, miten pienet liikkeet hypyssä toimivat, jatkaa Kuura, joka harjoittelee yhdessä Antonin ja Oscarin kanssa ja kilpailee Debytantit-sarjassa. Hanyun ponnistus ja rotaatio ovat tehneet vaikutuksen myös Oscariin. – Tietenkin seuraan myös suomalaisia Valter Virtasta ja Roman Galayta, vaikka he eivät ole ihan yhtä hyviä kuin Hanyu, Oscar lisää.

Minkä oppiminen jäi mieleen?

-Yksöis-axel oli iso juttu minulle, vaikka sen jälkeen ovat onnistuneet kaksoistulppi ja kaksoisaxel ja nyt harjoittelen kolmoishyppyjä, kertoo Anton. Ekan kaksoishypyn onnistuminen on jäänyt Oscarin mieleen. – Nyt olen oppinut muut kaksoishypyt paitsi kaksoisaxelin ja treenaan erilaisia kaksoisyhdistelmiä. Kuuralta sujuvat kaksoishypyt ja niiden yhdistelmät.  -Olen saanut jo kaksoisaxelin ja välillä harjoittelen myös kolmoishyppyjä.

”Jotkut luulevat, että luistelu on tyttöjen laji”

Poikien luisteluharrastus tuo ihailun lisäksi esiin kavereiden ennakkoluuloja, jotka ovat peräisin aikuisilta. Välitunnilla pojat ovat välillä kuulleet, että luistelu on tyttöjen juttu. – Jos tekee välitunnilla jonkun hypyn, kysytään, oletko joku ballerina. Se on vähän outoa. Jotkut puolestaan tajuaa, miten hienoa se on ja ihmettelevät, miten sä osaat, kertoo porukan nuorin, Hugo Carlstedt, joka kilpailee Minit -sarjassa. – Jotkut luulevat, että luistelu on tyttöjen laji ja se on ärsyttävää. Sanovathan toiset väreistäkin, että jotkut värit on tyttöjen ja poikien värejä, Oscar pohtii. – Kun olen kertonut hypyistä ja jostain jutuista, huutelijat on kiinnostuneet ja sanoneet, että toi onkin sikahienoa, sanoo Kuura. – Ai jaa, mä olen kuullut enemmän ihailua siitä, että osaa jotain erilaista, Anton sanoo väliin. Vierumäellä yhdeltä poikaluistelijalta tultiin kysymään, voisiko hän opettaa luistelua lätkänpelaajalle, Kuura muistelee. -Meillä on luistelutekniikka parempi kuin lätkänpelaajilla, se vaan sujuu paremmin.

”Luistelusta on hyötyä skeittauksessakin”

Luistelutreenejä on kuusi kertaa viikossa, myös aamuisin, mutta aktiiviset kaverit ovat ehtineet kokeilla muitakin harrastuksia. Hugo harrastaa joka päivä. – Käyn paritanssitreeneissä 2-3 kertaa viikossa ja osallistun myös kilpailuihin. Aiemmin harrastin arkkitehtikoulua, break dancea ja käsipalloa. Anton on harrastanut myös jalkapalloa, telinevoimistelua ja kitaransoittoa. Kuura käy luistelun lisäksi välillä futistreeneissä ja skeittaamassa. Oscar soittelee pianoa ja laskettelee. – Luistelussa opittu hyvä tasapaino ja kehonhallinta ovat juttuja, joista on hyötyä skeittauksessakin, sanoo Kuura. Koulun jälkeen ehtii harvoin hengata kavereiden kanssa ja joskus se harmittaa. Onko koskaan tullut sellaista fiilistä, että ei jaksaisi lähteä treeneihin? – Kun koulut loppui ja kesäloma alkoi, kavereilla oli kivoja suunnitelmia. Silloin jätin treenit väliin, Kuura kertoo. – Pidän aika tiukasti kiinni siitä, että saan kesällä vaan olla kolme tai neljä viikkoa perheen kanssa lomailemassa. Pitää saada ladata akkuja, muuten motivaatio kärsii, pohtii Anton.

Lisää poikia luisteluun

Poikia on luistelussa vähemmän kuin tyttöjä. -Joskus turhauttaa, kun aina ei ole kilpakumppania omassa sarjassa, sanoo Oscar. – Debytantti-sarjassa saa kyllä kunnon kisan aikaiseksi, kun poikia on enemmän, Kuura innostuu. Luistelijoita ja kilpakumppaneita on tulevaisuudessa toivottavasti lisää. Ainakin pipoja, lippiksiä ja kypäriä vilisi Salmisaaren jäällä lokakuisena maanantaina, kun Suomen Taitoluisteluliiton Pojat jäällä -kiertue alkoi. HTK:n luistelijapojat olivat Ossi Kanervon kanssa näyttämässä, mitä kaikkea luistimilla voi tehdä. – Luistelua pidetään liihotteluna, mutta tässä riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, naurahtaa Ossi. Arvokisoissa Suomea edustanut ja pitkän uran sekä yksinluistelijana että jäätanssijana tehnyt Ossi Kanervo valmentaa nykyisin jäätanssijoita. Salmisaaressa hän veti noin 15 eri-ikäiselle pojalle luistelukoulujään, jossa nähtiin hyppyjä, paettiin jäämiestä, potkittiin palloa luistimilla ja tehtiin erilaisia ratoja. Tunnin jälkeen jäähallilta lähti hikisiä ja iloisia poikia.
Pojat jäällä -tapahtumassa pelatiin.
Ossi Kanervo heitti pallon peliin Taitoluisteluliiton Pojat jäällä – tapahtumassa Helsingissä syksyllä 2020.

Pojille haasteita ja onnistumisen iloa

Poikaluistelijoita on aina ollut Helsingin Taitoluisteluklubissa, kertoo yksinluistelun päävalmentaja Tiia-Riikka Pietikäinen. – Nyt kilpapuolella on eniten poikia, ainakin viimeiseen yli viiteen vuoteen verrattuna, Pietikäinen toteaa. Pietikäinen voittanut taitoluistelun suomenmestaruuden 1987 ja edustanut maatamme kansainvälisissä arvokisoissa. HTK:n yksinluistelijoita hän on luotsannut päävalmentajana vuodesta 2011. Pietikäisen mukaan taitoluistelu on yksilöllistä niin tytöille kuin pojillekin. – Kaikki luistelijat ovat valmennettavina omia persooniaan, niin tytöt kuin pojatkin. Poikien etuna on usein fyysinen voima, joka tulee heillä luonnostaan. Se huomioidaan myös harjoittelussa. Lähes koko aikuisikänsä valmennustyötä tehneen Tiia-Riikan mukaan suomalaisessa taitoluistelussa sekä pojat että koko laji on kehittynyt vuosien saatossa. – Yhä nuoremmat tekevät teknisesti vaikeampia asioita jo varhaisessa vaiheessa, Tiia-Riikka toteaa. Hän uskoo, että poikia saataisiin mukaan lisää tuomalla lajia tutuksi. – Taitoluistelu tarjoaa kokonaisuudessaan monipuolista tekemistä ja luo hyvän fysiikan, vaikka siirtyisi toisiinkin lajeihin. – Meillä pojat harjoittelevat ahkerasti ja harjoitukset suunnitellaan niin, että niistä löytyy haasteita onnistumisen iloa unohtamatta. Haluatko mukaan? Ota yhteyttä luistelukoulu@helsingintaitoluisteluklubi.com  teksti Katja Palhus | kuva Henna Könkkölä